YHDISTYS

Ainejärjestön tehtävänä on koota yhteen saman alan opiskelijat ja näin luoda loppuelämän kestäviä suhteita. Interaktio ry julkaisee omaa Discursus-lehteä, järjestää tapahtumia (esimerkiksi hengailuiltoja, sitsejä, risteilyjä ja erilaisia juhlia yhteistyössä muiden ainejärjestöjen kanssa) ja erilaista urheilu- ja kulttuuritoimintaa (perinteinen hankifutismatsi, leffailtoja, teatterikäyntejä, saunailtoja, yliopiston futissarjoihin osallistuminen). Kaiken kaikkiaan tarkoituksena onkin edistää opiskelun mielekkyyttä ja auttaa saman alan opiskelijoita tutustumaan toisiinsa.

Vuosittain yhdistyksen syyskokouksessa valittavaan hallitukseen on myös ensimmäisen vuoden opiskelijoilla mahdollisuus päästä ja yhdessä meillä on valta vaikuttaa koulutusohjelmamme asioihin. Hallitustoiminnasta on hyötyä sekä opiskeluiden aikana että myöhemmässä urakehityksessä. Hallituksen jäsenillä on myös mahdollisuus osallistua erilaisiin koulutuksiin.

Interaktio on aikoinaan koostunut sosiologian, sosiaalipsykologian ja sosiaaliantropologian opiskelijoista, mutta vuonna 2011 sosiaalipolitiikan opiskelijat liittyivät osaksi Interaktiota. Lopulta syksyllä 2012 vanhat pääaineet yhdistettiin sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelmaksi. Vuonna 2014 sukupuolentutkimuksen ainejärjestö Vattu vaihtoi statuksensa harrasteyhdistykseksi, ja muutoksen myötä sukupuolentutkimuksen opiskelijat kuuluvat myös Interaktion piiriin. Vuonna 2015 sosiaalitieteiden alle yhdistyivät myös nuorisotyön ja -tutkimuksen opetussuunnat. Lisäksi tutkinto-ohjelman nimi koki muutoksia kesällä 2016, kun 1.8.2016 tutkinto-ohjelman nimi muuttui sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelmasta yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelmaksi.

Syyskokouksessa 2015 Interaktio ry:n uudeksi viralliseksi nimeksi hyväksyttiin Tampereen yliopiston sosiaalitieteiden/yhteiskuntatutkimuksen opiskelijoiden aineyhdistys Interaktio ry. Nykyään Interaktio ry on siis Tampereen yliopiston yhteiskuntatutkimuksen opiskelijoiden ainejärjestö.